Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori

<- Takaisin etusivulle

Juhani Teräsvuori perusti Lappeenrannan balettigaalan vuonna 2010 ja toimii sen taiteellisena johtajana. Lappeenrannan balettigaala on noussut vuosien varrella yhdeksi Suomen merkittävimmistä ja kansainvälisimmistä tanssitapahtumista.

Juhani Teräsvuori, kuvaaja Stanislav Belyaelvsky

Juhani Teräsvuori valmistui tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan balettikoulun ensimmäiseltä poikaluokalta vuonna 1966. Hänet kiinnitettiin heti solistiksi Suomen Kansallisbalettiin, jossa hän tanssi lukuisia päärooleja. Hän jatkoi opintojaan Vaganova-instituutissa Pietarissa ja opiskeli pedagogiksi Bolshoin balettikoulussa. Vuonna 1979 hänet nimitettiin balettimestariksi Suomen Kansallisbalettiin. Kansainvälisen uransa baletinjohtajana ja pedagogina hän aloitti vuonna 1984. 

Teräsvuori on työskennellyt Göteborgin oopperan baletin johtajana Ruotsissa sekä Veronan baletin apulaisjohtajana ja balettimestarina Italiassa ja hän on toiminut myös Helsingin kansainvälisen balettikilpailun johtajana vuonna 2005.

Hän on toiminut vierailevana opettajana yli neljässäkymmenessä balettiryhmässä eri puolilla maailmaa.

Nykyään hän keskittyy yhä enemmän työhönsä tanssitaiteen edistäjänä.

Vuonna 2016 hänet palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä ja vuonna 2018 Pro Dance -elämäntyöpalkinnolla.

IN ENGLISH

Juhani Teräsvuori is the Artistic Director and founder of the Lappeenranta Ballet Gala in Finland. First Gala was held in August 2010. 

Juhani Teräsvuori is also an internationally recognised ballet master. He graduated from the Finnish National Opera’s ballet schoolin 1966. After receiving his degree, he was immediately appointed as a soloist at the Finnish National Ballet, where he danced several leading roles.

He continued his studies at the Vaganova Academy in St. Petersburg and in 1977 he completed his studies in pedagogy at the Bolshoi ballet school.

1979 he was appointed as a ballet master of the Finnish National Ballet. He started his international career as a ballet master and ballet director in 1984.

Juhani Teräsvuori has worked as guest pedagogue with over forty different companies around the world. He has also acted as a Ballet Director in the Gothenburg Opera House in Sweden and Assistant Ballet Director in Arena di Verona / Teatro Lirico in Italy. He was the Director of the Helsinki International Ballet Competition 2005.

Juhani Teräsvuori is presently more and more concentrating in his work as a dance promoter and artistic director. 

Juhani Teräsvuori has received the Order of the Lion of Finland, Pro Finlandia award in 2016.

<- Takaisin etusivulle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: